Lihottaako tupakoinnin lopetus?

4 / 2022

apua saatavilla

Lihominen tupakoinnin lopettamisen jälkeen huolettaa monia stumppaajia. Tupakoinnin lopetusta ei kuitenkaan kannata lykätä painonnousun pelossa, sillä kilojen kertyminen ei ole kohtalo.

Vaikuttaa tupakoinnin lopetus painoon ja lihomiseen?

Huoli painonnoususta tupakoinnin lopettamisen jälkeen ei ole tuulesta temmattu, sillä tupakoinnin lopetuksella ja lihomisella on huomattu yhteyksiä.

On tutkittu, että noin kahdeksan kymmenestä tupakoinnin lopettajasta kerryttää kiloja noin puolen vuoden aikana tupakoinnin lopetuksesta. Keskimäärin kilomäärät ovat kuitenkin maltillisia; miehillä 2,8 ja naisilla 3,8. Mahdolliseen lihomiseen voi vaikuttaa myös poltettujen savukkeiden määrä, lähtöpaino ja perinnölliset tekijät.

Vaikka moni stumppaaja lihoo, on tärkeää tietää, että lihominen ei ole väistämätöntä. Lopettamisen jälkeinen lihominen ei ole luonteeltaan “erilaista”, vaan se johtuu samoista syistä, kuin lihominen muulloinkin.

Hyvä puoli on siis se, että voit halutessasi ehkäistä lihomista pienillä arjen muutoksilla.

Mistä tupakoinnin lopettamisen jälkeinen painonnousu johtuu?

Oletko korvannut aterioita tupakalla, tai syötkö tupakkahimoon makeisia?

Tupakoinnin lopetuksen jälkeinen painnonnousu johtuu ennen kaikkea syömistapojen ja makuaistin muutoksista. Savuttelu ei siis itsessään laihduta, eivätkä kaikki tupakoitsijat ole normaalipainoisia.

Tupakointi on heikentänyt makuaistiasi, mutta se palautuu viikkojen ja kuukausien kuluessa ennalleen. Tämä voi johtaa siihen, että ruoka maistuu yksinkertaisesti paremmalta ja syöt sitä suurempia annoksia.

Painonnousu voi johtua myös aineenvaihdunnan palautumisesta. Tupakan sisältämää nikotiini on stimuloinut aineenvaihduntaasi ja heikentänyt normaalia nälän tunnettasi, minkä vuoksi kiloja voi kertyä. Nikotiiniriippuvuuden aikana kehosi on ehtinyt tottua tähän “keinotekoiseen” aineenvaihduntaan, joten sen palautuminen voi näkyä painossa.

Tupakointi on voinut sotkea myös ateriarytmin, jos olet esimerkiksi korvannut aterioitasi tupakalla. Monesti lihomisen taustalla onkin epäsäännöllinen ateriarytmi, jonka palauttaminen voi ottaa aikansa tupakoinnin jälkeen.

Lue myös: Tupakointi rentouttaa ja muut tupakoinnin myytit

Nikotiinituotteiden poisjättäminen on tärkeä osa kestävää painonhallintaa

Tupakka sisältää monia myrkkyjä, joista nikotiini kuuluu kärkikastiin. Sillä on yhteys myös painon vaihteluun, sillä nikotiini voi kiihdyttää aineenvaihduntaa.

Nopeampi kalorien palaminen aineenvaihdunnan kiihtymisen myötä voi kuulostaa hyvältä, mutta nikotiinista johtuessaan se on kaikkea muuta. Nikotiini muodostaa heroiiniriippuvuuden kaltaisen muutoksen aivoissasi, jonka myötä kehosi alkaa vaatia suurempia annoksia hermomyrkkyä.

Lisäksi saat cocktailin haittavaikutuksia: Nikotiini voi mm. nostaa verenpainetta ja sydämen sykettä ja lisäksi laukaista rytmihäiriöitä. Nikotiini on yhdistetty myös syöpien syntyyn.

On tärkeää huomata, että nikotiinia on myös monissa tupakan korvausvalmisteissa, joita markkinoidaan myös painonhallinnan puheilla.

Kestävän painonhallinnan kannalta nikotiinipurkka ei ole hyvä vaihtoehto, sillä se vain ylläpitää nikotiinikoukkua. Nikotiinista eroon pääseminen vaatii sinnikkyyttä, mutta se kannattaa.

Miten voit hallita painoa tupakoinnin lopetuksen jälkeen?

Tupakoinnin lopetuksen jälkeen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että voit nauttia hyvästä ruoasta paremmalla makuaistilla. Voit esimerkiksi rajata herkuttelut tietyille viikonpäiville tai annostella lautaselle vähemmän ruokaa.  Jos lihominen huolettaa, muista, että voit aina kysyä vinkkejä lähimmän terveysasemasi ravitsemusasiantuntijalta.

Moni tupakoitsija on kuin huomaamatta korvannut aterioitaan tupakalla, mikä on voinut vaikuttaa painoon. Tupakoinnin lopetuksen jälkeen onkin tärkeää, että ylläpidät säännöllistä ateriarytmiä, jotta kiljuva nälkä tai huutava herkkuhimo ei pääse iskemään.

Tupakoinnin tilalle on hyvä keksiä tekemistä suulle ja käsille, joten varaa terveellistä naposteltavaa sipsien ja karkkien sijaan. Jos tupakanhimo iskee, valmiiksi pilkotut vihannekset, pähkinät ja hedelmät auttavat pitämään verensokerin tasaisena.

Arkiliikunnan lisääminen tupakoinnin lopetuksen jälkeen on myös helpompaa, sillä yleiskuntosi paranee, kun keuhkosi ja verenkiertosi palautuvat tupakoinnista viikkojen kuluessa. Voitkin lisätä vaikkapa rappusten kävelyä, lenkkeilyä tai muuta mieluisaa liikuntaa.

On myös hyvä muistaa, että vaikka lihoisit tupakoinnin lopettamisen jälkeen, se on aina parempi vaihtoehto, kuin jatkaa tupakointia. Lopetus on tärkeimpiä asioita, joita voit tehdä terveytesi eteen!  Sen rinnalla pari ekstrakiloa eivät paina vaakakupilla.

Jos tupakoinnin lopetuksen jälkeinen painonnousu huolettaa

  • Muista hyvät puolet: tupakoinnin lopetus on aina terveysteko, eikä lihominen ole väistämätöntä, tai aina edes haitallista.
  • Havainnoi syömistäsi tupakoinnin lopettamisen jälkeen, mutta älä ota siitä liikaa stressiä.
  • Tupakoinnin lopetus parantaa yleiskuntoa ja keuhkojen hapenottokykyä, joten saat lisää energiaa arjen liikkumiseen.
  • Lisää arkiliikuntaa sinulle mielekkäällä tavalla – aloittaa voit vaikkapa 10 minuuttia kerrallaan!
  • Kysy tarvittaessa painonhallinnan neuvoja omalta terveysasemaltasi tai ravitsemusneuvojalta.

Nikotiiniton Acetium tueksi tupakoinnin lopettamiseen

Tupakoinnin lopettaminen on suuri elämänmuutos, joka vaatii tahtoa ja sinnikkyyttä. Oikea vieroitusvalmiste voi kuitenkin helpottaa nikotiinikoukusta eroon pääsemistä huomattavasti.

Kotimainen Acetium® imeskelytabletti on markkinoiden ainoa nikotiiniton korvausvalmiste, joka auttaa sinua pääsemään tupakasta eroon asteittain.

Imeskelytabletti ei sisällä mitään koukuttavaa, joten voit huoletta jättää Acetiumin pois sitten, kun tupakanhimosi on laantunut. Sinun tarvitsee vain imeskellä yksi tabletti aina tupakoidessasi, ja huomaat pian, että tupakka ei maistu enää samalta.